Syksyn jo kolkutellessa ovella koto-Suomessa päätimme vielä jatkaa kesää ja siirtää itsemme muutamaksi päiväksi Välimeren äärelle. Kohteena oli Ranskan Rivieralla sijaitseva Nizza, joka on meille entuudestaan tuttu kaupunki. Edellisestä vierailusta tosin oli ehtinyt jo kulua reilut 16 vuotta. Pikkuisen liian pitkään, seuraava vierailu on kyllä vuorossa pikemmin.

Oikeastaan meidän oli tarkoitus karata Rivieralle lepäämään keittiöremontin jälkeen. Koska asiat eivät kuitenkaan aina mene niin kuin sitä haluaisi, päädyimme lopulta matkalle jo ennen koko remontin alkamista. Lisäksi onnistuimme vielä molemmat sairastumaan kunnon räkätautiin juuri reissun alla. Ei siis mennyt ihan putkeen tämän matkan alku.

Lievä puolikuntoisuus ei oikeastaan matkassa haitannut. Matkan alkuperäinen tarkoitus oli kuitenkin ottaa kohtalaisen rauhallisesti ja nauttia lämmöstä. Tässä hommassa ei flunssakaan haitannut. Sairastaminen on toki aina hanurista, mutta kyllä minä ainakin mieluummin poden flunssaa hellesäässä kosteassa meri-ilmastossa kuin syksyisessä Suomessa. Elämäni helpoimmat flunssat olen sairastanut matkoilla.

Sää suosi tällä kertaa todella hyvin. Ennusteissa näkyi parille ensimmäiselle päivälle pieni sadekuurojen mahdollisuus, mutta lopulta sateita ei kohdalle osunut ja lämpötilakin kohosi jokaisena päivänä yli hellerajan. Ensimmäisenä iltana olivat pitkät housut tarpeen, muutoin koko matka meni shortseissa. Sään puolesta saimme siis juuri sitä mitä lähdimme hakemaankin.

Nizzan lisäksi kävimme myös hieman tutustumassa lähitienoisiin. Yhtenä päivänä pärräsimme vuokra-autolla keskiaikaisia kukkulakaupunkeja katsastamassa. Reitin neljästä suunnitellusta kohteesta ehdimme kiertää kolme. Jätimme neljännen suosiolla väliin, koska halusimme ajaa Nizzan rantakadun päästä päähän auringonlaskun aikaan. Koska alla oli avoauto, laskimme katon alas ja nautimme maisemista ja mereltä puhaltavasta tuulesta oikein kunnolla.

Tarkoituksenamme oli myös kokeilla 1,50€ hintaista bussimatkaa kääpiövaltio Monacoon. Päädyimme kuitenkin matkustamaan menomatkan junalla ja kokeilemaan bussia vasta paluumatkalla. Vietimme päivän Monacossa bongaillen ökyautoja ja naureskellen selfie-turisteille.

Kenties Monacon retkeltä jäi ökyilyvaihde päälle, koska vielä ennen kotiinpaluuta kävimme iltapäiväteellä viimeisen päälle tyylikkäissä puitteissa Le Negrescon baarissa. Harvoin on vessassa käydessä ollut yhtä paljon mielenkiintoista nähtävää tarjolla.

Ajattelin kirjoittaa tästäkin matkasta pienen matkakertomuksen. Linkkaan osat tähän alle sitä mukaa kuin ne valmistuvat. Tervetuloa mukaan matkalle!

2 kommenttia

  1. E 3.10.2018 at 06:12

    Kertoisitko käytännön vinkkejä esim. miten lentokentältä kaupunkiin, majoituksesta, miten/mistä tuonne Monacoon pääsee helposti, auton vuokraamisesta…..reissu tiedossa =)

    Vastaa
    1. Aron 3.10.2018 at 15:04

      Kiitos kommentista. Palaan näihin aiheisiin matkakertomuksen myöhemmissä osissa. Otan kyllä toiveesi huomioon parhaani mukaan. 🙂 Seuraavassa osassa tulee jo vinkkiä lentokentältä kaupunkiin kulkemisesta sekä ainakin yksi majapaikkavinkki. Monacon vuoro on sen jälkeen ja auton vuokrauksen sitten viimeisenä.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *