Tämän kesän lomamatkani, kahden viikon junamatka Japanissa, oli monellakin tapaa hyvin poikkeuksellinen. Ensinnäkin tämä oli käytännössä ensimmäinen isompi ulkomaanmatka, jonka tein ruokakuntamme ainoana edustajana. Vaimon sijaan matkaseurana minulla oli kolme kaveria. Toiseksi kohde ei ollut itse omien mieltymysteni mukaan valittu. Tämän kohteen valitsi yksi matkakumppaneistani, hän kun on kokenut Japanin kävijä ja kielen sekä kulttuurin tuntija. Hän myös toimi ikään kuin porukkamme matkaoppaana.

Japani ei jostain syystä ole koskaan minua valtavasti kiehtonut. Kun nyt kuitenkin tällainen tilaisuus tuli, en voinut mitenkään kutsusta kieltäytyä. Silläkään uhalla, että normaali lomakuviomme meni ihan sekaisin. Onneksi jätin vielä vähäsen kesälomaa jemmaan syyskuulle, jotta ruokakuntamme yhteinen matkakin on mahdollista toteuttaa.

Etukäteistiedustelu Lonely Planetin opaskirjan avulla teki tehtävänsä ja olin lopulta kovasti innoissani matkasta. Kesä ei ole sitä Japanin kuuminta matkailusesonkia, lähinnä kai sadekaudesta johtuen. Meillä kuitenkin aikataulullisesti tämä heinä-elokuun vaihde sopi parhaiten. Odotettavissa oli sadetta, noin 30 asteen lämpötiloja ja pahimmassa tapauksessa myös taifuuneja.

Kesäkuun lopulla ja heinäkuun alkupuoliskolla luonnonvoimat osoittivat mahtiaan niin ison maanjäristyksen kuin taifuuninkin muodossa. Rankkasateiden aikaansaamat tulvat vaativat noin parisataa kuolonuhria. Turistin huoli lomasäästä toki on pientä paikallisten kärsimyksiin verrattuna, mutta kyllä siinä pikkuisen jo ehti huolestua tulevasta. Matkustusilmoituksen teki ihan mielellään. Tosin teen sen kyllä aina muutoinkin.

Sateet loppuivat onneksi reilusti ennen matkamme alkua. Niiden tilalle tuli ennätyshelle, joka tarjoili meillekin todella upeaa lomasäätä ensimmäisen viikon ajaksi. Lämpötila kohosi joka päivä 38 asteeseen. Muut matkaseurueemme jäsenet tosin olisivat tyytyneet vähempääkin helteeseen, mutta minulle tuo kuumuus sopi mainiosti. Kun lämpötila on korkeampi kuin ruumiinlämpö, on ihmisen hyvä olla. Kuumuutta en ole koskaan valittanut, kylmyyttä kylläkin.

Noin matkan puolivälissä oli taifuunin vaara varsin korkealla, mutta onneksi sekin puhuri laantui trooppiseksi myrskyksi. Meidän sen hetkisessä olinpaikassamme tuo myrsky tarjosi vähän sadetta aamupäivästä. Iltapäivällä taas paistoi aurinko. Tuona päivänä lämpötila ei juuri yli 30 asteen kohonnut, mutta sen jälkeen loppu loma sujui noin 35 asteen lämpötiloissa.

Matkamme alkoi Finnairin suoralla lennolla Osakaan. Sieltä siirryimme välittömästi junalla Kiotoon, jossa vietimme viisi ensimmäistä yötä. Kävimme Kiotosta käsin päiväretkellä Osakassa. Viimeisenä Kioton päivänä otimme käyttöömme viikoksi varaamamme Japan Rail Passit, joilla sai junailla vapaasti paikallisen VR:n eli JR:n junilla, aivan nopeimpia luotijunia lukuunottamatta. Ensimmäisenä junailupäivänä kävimme päiväretkellä Kobessa.

Kiotosta matkamme jatkui toiselle saarelle Fukuokaan, jossa yövyimme kolmen yön ajan. Sieltä käsin kävimme päiväretkellä Kumamotossa. Fukuokan jälkeen siirryimme takaisin pääsaarelle Hiroshimaan kahdeksi yöksi. Lopuksi muutimme majamme vielä viiden yön ajaksi Tokioon, josta palasimme takaisin kotiin jälleen suoraan sinivalkoisin siivin.

Japani osoittautui todella mielenkiintoiseksi kohteeksi. Hieman yllättäen tosin odottamani kulttuurishokki jäi kokematta. Tässä varmasti auttoi mainio matkaoppaamme, joka hoiti hienosti kaikki hankalat tilanteet. Ihan omatoimisesti matkalla ollessa sormi olisi varmasti mennyt suuhun useampaan otteeseen. Japani kun oli ensimmäinen kohde, jossa englannin kielellä ei pärjännyt edes auttavasti.

Tästä alkaa matkakertomukseni. Tarina etenee kronologisesti matkamme etenemistä seuraillen, yllä olevan kartan mukaisesti. Päivitän linkit kaikkiin matkakertomuksen osiin tähän alle sitä mukaa kuin tarinat valmistuvat. Tervetuloa mukaan matkalle!

10 kommenttia

  1. Anna-Katri / Adalmina's Adventures 19.8.2018 at 07:17

    Kauniita kuvia olet napannut! Japani on pyörinyt omalla matkahaave-listallani pienen ikuisuuden, mutta vielä en ole edennyt haavetasolta edes suunnitelmiin. Pitäisi kyllä lähteä näkemään tämä omin silmin! Erityisesti kevät ja kirsikkapuiden kukat kiinnostaisi…

    Vastaa
    1. Aron 19.8.2018 at 11:32

      Kiitos. Suosittelen kyllä Japania. Nähtävää on paljon. Tuo kirsikankukka-aika lienee kaikkien turistien tähtäimessä ja siis silloin on syytä varautua hintojen kohoamiseen ja väentungokseen joka paikassa. Kesässä oli ihanan lämpimän sään lisäksi se hyvä puoli, että turisteja oli aika vähän liikkeellä. Porukkamme Japani-asiantuntija jaksoi kovasti ihmetellä, kun oli niin hiljaista joka paikassa.

      Vastaa
  2. Heli / Heli voyage 19.8.2018 at 08:16

    Näitä matkakertomuksia luen todella kiinnostuneena. Matkailin junalla Tokio-Hiroshima välillä vuonna 2004, kiva vähän verestää omia muistojakin tämän matkakertomuksen avulla.

    Vastaa
    1. Aron 19.8.2018 at 11:33

      Kiitos. Tarinani pääsee kyllä Tokioon ja Hiroshimaan asti, joskin muutaman mutkan kautta. Tervetuloa lukemaan.

      Vastaa
  3. Anni | Rajatapaukset 20.8.2018 at 13:54

    Hyviä kuvia! Olin itse pari vuotta sitten lähes samalla reitillä, Osaka-Kioto-Fukuoka-Tokio-Osaka. Pari väliä mentiin junalla ja pari taas lentäen, koska se oli halvempaa. Tykästyin Japaniin kyllä todella ja tekisi kyllä mieli takaisin!

    Vastaa
    1. Aron 20.8.2018 at 15:50

      Kiitos. Kovin oli samanlainen reitti sinulla. Meille junamatkustus sopi hyvin. Rail Passin kanssa hinta pysyi kurissa ja pitkätkin pätkät pääsi luotijunilla nopeasti. Juna-asema löytyy yleensä lähempää keskustaa kuin lentoasema ja lisäksi junamatkustukseen sisältyy vähemmän odotusta ja jonotusta. Japaniin pitää kyllä päästä joskus takaisin ehdottomasti.

      Vastaa
  4. Frida Ingrid - Ikimatkalla 20.8.2018 at 18:58

    JR:llä kyllä kelpaa huristella pitkät matkat Japanissa! Olen tosin kuullut hyvää nykyään myös pitkän matkan busseista, joihin saa kunnolla penkit makuuasentoon ja palvelu pelaa muutenkin – ja tietysti hinta on huomattavasti JR passia halvempi.

    Me oltiin muuten aika tarkalleen kaksi vuotta sitten aivan pikkiriikkisellä Zamamin saarella Japanin Okinawalla, kun sen päältä pyyhälsi taifuuni. Eihän taifuuni mikään tornado tai hirmumyrsky ole, mutta kuten sanoitkitn, niin kyllä se aika kivasti voi saada vaikka matkasuunnitelmat solmuun. Oltiin jo varattu helikopterikyyti isommalle saarelle, josta lentomme Souliin lähti, mutta juuri ennen kopteria saatiin kuin saatiinkin lauttaliput normaaliin tapaan. Lautat eivät siis kulkeneet kolmeen päivään ja oltiin tuo aika jumissa saarella kaatosateen ja myrskyn keskellä, eikä saarella ollut mitään tekemistä kun rannassa ei ollut edes turvallista kävellä aallokon ja tuulen vuoksi. Saatiin me sitten kuitenkin "nauttia" 6-metrisistä aalloista tuo tunteroinen lautan kyydissä taifuunin jälkimainingeissa. 😀 Ehkä tuon taifuuniriskin vuoksi en kuumimpaan aikaan enää Japaniin matkustaisi, mutta aivan loppusyksy voisi kiinnostaa.

    http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

    Vastaa
    1. Aron 20.8.2018 at 19:37

      Minusta tuli kerralla Shinkanseneiden ystävä. Ja myös Japanin kesään tykästyin. Minulle kun tuo lämpö sopii täydellisesti. Toki meillä oli nyt tuuria matkassa, kun ei pahoja myrskyjä osunut kohdalle. Esimerkiksi nuo 6-metriset aallot eivät olisi yhtään minun juttuni. 🙂 Ja eikös se taifuuni nimenomaan ole hirmumyrsky?

      Vastaa
  5. Jenna 23.8.2018 at 18:42

    Shinkansenit <3 Niillä kyllä kelpaa junailla. Itse olin viimeksi Japanissa muutamia vuosia sitten ja mentiin junalla Tokio-Kioto-Osaka-Nara-Hiroshima-Tokio-Yokohama. Oli kyllä niin siisti reissu. Siitä asti olen kaivannut Japaniin. Ja noiden japanilaisjunien täsmällisyys on kyllä aivan käsittämätön 😀

    Vastaa
    1. Aron 24.8.2018 at 13:39

      Ei kyllä voinut kuin ihmetellä noita junia. Homma toimii ja pysähdykset on todella lyhyitä. Pakko tuonne on päästä uudestaan. Monessa paikassa käytiin, mutta paljon jäi vielä näkemättä.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *